Ihon toiminta

Näin edellisenä iltana ennen tenttiä on hyvä kerrata hieman ihon rakennetta ja sen toimintaa. Mikäs sen parempi tapa kuin kirjoittaa pieni tiivistetty blogi-teksti.

Iho on suurin elin. Painaa n. 5% ihmisen kokonaispainosta. Pinta-alaltaan 1,2-2,3 m2. Uusiutuu n. 4 viikossa.



Ihon tehtävät:

Suojata
Lämmönsäätely
Välittää tuntoaistimuksia
Toimia verivarastona
Pitää kudokset koossa
Valmistaa D-vitamiinia
Erittää hikeä ja talia

Ihon kerrokset:

Epidermis
Dermis
Subcutis




Epidermis voidaan jakaa vielä viiteen eri osaan:

Sarveisolukerros, stratum corneum
Kirkassolukerros, stratum lucidum
Jyväissolukerros, stratum granulosum
Okasolukerros, stratum spinosum
Tyvisolukerros, stratum basale

Epidermis on ihon päällimmäinen kerros. Sen tehtävä on peittää ja suojata alla olevia kudoksia ja elimiä. Epidermiksen rakenne on epiteelikudosta, jonka alaosa on kuutioepiteeliä ja yläosa levyepiteeliä. Siinä on paljon soluja, mutta vähän soluväliainetta. Ihon päällimäisessä kerroksessa ei ole ollenkaan veri- tai imusuonia.

Sitten tarkemmin vielä epidermiksen viiteen eri osaan.

Tyvisolukerros on epidermiksen alin kerros. Kerroksessa sijaitsee myös melanosyyttisoluja, pigmenttisolu ja Merkelin soluja, välittävät tuntoaistimusts. Tyvisolukerros sitoutuu epidermiksen ja dermiksen välissä olevaan tyvisoluvyöhykkeeseen hemidesmosomien avulla.
Solut ovat nelikulmaisia sekä tumallisia ja jakautuvat usein. Solut alkavat valmistamaan keratiinia ja nousta ylöspäin.

Keratonisyytti=eri kerrosten keratinisoituvia soluja

Okasolukerroksessa olevia keratinnosyyttejä kutsutaan okasoluiksi. Solujen välissä on runsaasti okamaisia desmosomeja, joilla solut liittyvät toisiinsa. Tässä kerroksessa on myös Langerhansin soluja, ne kuuluvat elimistön puolustusjärjestelmään.
Okasolukerroksessa solut voivat vielä jakaantua. Solujen muoto muuttuu vähitellen epäsäännöllisiksi. Solulimassa on paljon säikeitä, jotka kertyvät asteittain suuremmiksi säikeisiksi kimpuiksi. Vähitellen koko solu täyttyy verkoista. Soluissa alkaa keratohyaliinijyvösten valmistus.

Jyväissolukerroksen solut ovat pinnan suuntaan litistyneitä. Solujen sisällä valmistuu yhä enemmän keratohyaliinijyväsiä. Lisäksi solun sisällä valmistuu Lamellaarijyväsiä. Ne sisältävät sarveissolujen välisten rasva-aineiden eli lipidien esiasteita.
Lamellaarijyvästen tärkein aine, keramidi, sekä muut aineet muodostavat lamelleja ylimmän jyväissolukerroksen ja alimpien sarveisolukerrosten välisen tilan. Nämä rasvamaiset aineet muodostavat ihon läpäisyesteen, yhdessä sarveissolujen sisältämän keratiinin ja solujen paksun solukuoren kanssa. Tämä rakenne estää vettä haihtumasta elimistöstä sekä mikrobien, veden ja muiden aineiden pääsyn ihoon.

Kirkassolukerrosta on vain paksuilla ihoalueilla, kuten jalkapohjissa ja kämmenissä. Kerros on kirkas, läpikuultava ja valoa taittava. Solut ovat tumattomia ja pitkälle sarveistuneita.

Sarveisolukerroksen solut ovat litteitä ja tumattomia. Soluja kutsutaan sarveissoluiksi tai korneosyyteiksi. Solulima on korvautunut pehmeällä keratiinilla, jolloin solut ovat sarveistuneet. Rakenteelta solujen muodostama rakenne muistuttaa tiiliseinä. Ne ovat liittyneet tiiviisti limittäin toisiinsa ja niiden välissä on rasva-aineita, jolloin syntyy tiivis kokonaisuus. Litteä muoto mahdollistaa solujen hilseilyn pois iholta.
Sarveisolukerroksesta voidaan erottaa kaksi osaa:
Alimmainen osa, stratum conjunctum
Uloin osa, stratum disjunctum

Dermis on tiivistä sidekudosta. Soluja on vähän suhteessa soluväliaineen määrään. Soluväliaineessa risteilevät erilaiset säikeet, kollageenisäikeet ja kimmo- eli elastiinisäikeet.
Dermisvoidaan jakaa kahteen kerrokseen:

Papillaarinen Dermis on saanut nimensä epidermiksen työntyvien nystyjen mukaan eli papillojen. Jokaiseen nystyyn tulee hiussuonisilmukka, pieni valtimo eli aterioli ja pieni laskimo eli venuli. Nämä suonet tuovat eoidermiksen soluille happea ja ravinteita. Sekö vievät hiilidioksidia ja kuona-aineita pois. Osassa nyytissä on myös hermopäätteitä.
Papillaarisessa kerroksessa on paljon erilaisia kimppuun järjestyneitä säikeitä, kuten kollageeni-, elastiini- ja retikulaarisäikeitä. Kollageenisäikeet antavat iholle kestävyyttä. Elastaanisäikeet antavat joustavuutta.
Tässä kerroksessa on myös soluväliainetta sekä pääosa dermiksen soluista, fibroblastit, makrofagit ja syöttösolut.

Retikulaarinen dermiksen alueella on paksumpia kollageenisöijekimppuja kuin papillaarisessa kerroksessa. Kerrosten välissä risteilee ihon pinnan suuntaisesti elastiinisäikeitä. Retikulaarisen dermiksen alueella on vähemmän soluja kuin papillaarisen dermiksen alueella. Ne ovat pääasiassa fibroblasteja ja makrofageja.
Fibroblastit valmistavat dermiksen kollageeni- ja elastiinisäikeitä. Lisäksi ne valmistavat vettä sitovia glykosaminoglykaaneja.
Makrofagit liittyvät elimistön puolustusjärjestelmään, ne ovat valkosoluja. Niitä kutsutaan syöjäsoluiksi, niiden määrä lisääntyy tulehduksissa. Syöjäsolujen tehtävä on tuhota bakteereja ja solujätettä. Sekä erittää sytokiineja, solujen viestiaineita, osallistumalla ihon moniin toimintoihin.
Mast-solut valmistavat histamiinia, joka aiheuttaa verisuonten laajenemisen ja kutinan ja hepariinia joka estää mm. verta hyytymästä. Lisäksi ne valmistavat sidekudoksen soluväliainetta, matrixia.

Subcutis muodostuu löysästä sidekudoksesta ja rasvakudoksesta. Rasvasolut ryhmittyvät lohkoihin, joita ympäröivät sidekudoksiset väliseinät. Rasvan määrä vaihtelee eri ihoalueilla. Subcutis suojaa elimistöä ja toimii lämmöneristeenä ja sitoi ihon sen alla oleviin jänteisiin ja lihaskalvoihin.